keskiviikko 11. marraskuuta 2015

 Ihastuin tähän malliin niin, että tein vielä toisenkin samalla kaavalla. Koska käytin  vain yhtä kangasta, oli kokoaminen todella helppoa ja vaivatonta. Tikkauksen kanssa menikin sitten aikaa, mutta valmistui lopulta.